perjantai 20. joulukuuta 2019

Tyttöhameen täysremontti


Minulla on hame, jonka olen ostanut noin 12 vuotta sitten. Ainakin minulla oli päälläni se  jo kesäkuisena päivänä vuonna 2010, jolloin putosin portailta ja nilkkani meni tuhannen päreiksi. Kengät, jotka minulla oli jalassani ja päälläni ollut paita, ne ovat jo hävinneet, kuluneet loppuun, mutta hame on tallella. Hameella on nimikin, se on Tyttöhame, sillä se on ikääni nähden huomattavan lapsekas, eikä  muutenkaan taitaisi kerätä tyylipisteitä yhtään missään. Se käveli kanssani caminon keväällä 2016 ja kului siellä huomattavan paljon. En ole antanut asian suuremmin häiritä minua, huithapeli kun olen, mutta nyt kun olen innostunut korjaamaan vaatteita #visiblemending-hengessä, on tyttöhame mitä parhain projektikohde. Ei meinaan lopu korjattava ihan heti!

Huolellisen tarkastelun perusteella korjattavaa oli ainakin etupuolen taskujen läppien tienoilla ja näitä tällaisia kohtia oli neljä. Helma oli kulunut paikoin melkein puhki taitoksestaan. Vyötärön napinläven tikkaus oli kulahtanut ja venähtänyt. Siellä täällä oli muutenkin selviä kulumia. Hame oli ollut koko elämänsä betonin värinen ja haalistunut lisää vuosien varrella, mutta nyt se sai alkuun uuden värin. Värjäsin samalla kerralla muitakin haalistuneita, melko vaaleita vaatteita tummansinisiksi ja ainakin tyttöhameen uusi väri on tasainen. Tikkaukset paistavat sieltä kyllä aika hyvin, sillä niihin ei uusi väri tarttunut. 

Ratkoin jo ennen värjäystä taskujen läppien päät auki, jotta voisin värjäyksen jälkeen sommitella paikat paikoilleen. Ajattelin, etten erota alkuperäisiä tikkauksia uudesta väristä, mutta koska langat eivät värjäytyneet, ei olisi ollut vaikea erottaa ommelta. Kun hame oli värjätty ja kuivunut, saatoin aloittaa muut korjaustoimet. 


Olin jo leikannut pienet paikat ruusukuvioisesta kankaasta, se oli sattumoisin pohjaväriltään melkein täsmälleen samaa kuin hameen uusi väri, sitäkään en osannut ennustaa. Silitin paikkojen reunoihin taitteet ja aloitin ensimmäisen taskunreunan reikien paikkaamisen. 


Asetin paikan kankaalle niin, että se meni taskun läpän ratkotun reunan alle ja kiinnitin paikan muutamalla nuppineulalla. Aloitin sitten ompelemaan paikkaa kiinni pykäpistoin, hamekankaassa ollut reikä jäi siis tämän paikan alle (general idea, you know). Käytin liukuvärjättyä sinisävyistä sashikolankaa ja pitkää sashikoneulaa. Kiersin koko paikan ympäri niin tasaisin pykäpistoin kuin osasin ja mielestäni se onnistui ihan kivasti. Sitten kokeilin varsinaisia sashikopistoja muutaman koejonon, mutta vielä se ei suju kuin tanssi. Todellakaan, mutta oli kiva kokeilla. Tuo hame on sellaista kangasta, ettei sitä kannata pistellä turhaan ja purkaa, sillä neulanpistot jäävät siihen pysyvästi. 


Jatkoin sitten ompelemalla muutamin pistoin taskunläpän paikalleen takaisin ja vielä läpän reunaan pienen pykäpistopätkän peittämään kulahtaneen reunan. Nyt on vielä kolme samanlaista paikkausta tiedossa, mutta ennen niitä tein muutamia muita kohtia ihan vain koska voin. EDIT: nyt vielä kaksi paikkausta.

Tässä toinen paikkaus, siinä yritin taas sashikopistoja.
Vyötärön napinläpi oli venähtänyt ja ommel kulunut paikoin puhki. Ompelin sen reunaan oranssilla langalla vahvistukseksi pykäpistoja ja vielä valkoisella kukkasen koristeeksi. 


Helmassa oli myös kulumaa siellä täällä, ties missä kaikkialla sillä hameella onkaan istuttu. Sain jokunen päivä sitten Japanista postia, odotetut liukuvärjätyt sashikolangat ja neulapakkaus saapuivat. 


Ajattelin ensin, että korjaan helmasta vain ne rikkinäiset kohdat, mutta päätinkin sitten reunustaa koko helman, sillä lanka on niin kaunista. Teen tätä hommaa pätkissä, kun paikkaaminen ei innosta. Ompelin eilen noin 15 senttiä reunaa oikein tihein pykäpistoin ja siitä tuli hauskan näköistä ja samanlaista oikealta ja nurjalta puolelta. Koko helman kiertämiseen mennee aikaa, mutta onhan seuraavaan caminoonkin vielä noin 15 kuukautta, joten varmaankin hame siihen mennessä valmistuu. 

Valmista noin viisitoista senttiä.
Valmista puolet etukappaleesta.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Reikä taskussa kuten Charlie Chaplinilla


Kun olimme vastikään Portugalissa, käytimme kolikoita paljon enemmän kuin kotimaassa tulee tehtyä. Niillä saa siellä vielä maksettua monta asiaa, automaatteihin kelpaavat pienetkin kolikot, viisisenttisistä alkaen. Kauppojen tiskeillä hintoja ei pyöristetä, vaan hinnat ovat sentilleen juuri sitä mitä ovatkin ja kolikoita kaivellaan taskuista ja kukkaroista antaumuksella ja kiireettä. Niinpä Antilla oli taskuissaan koko ajan kasa kolikoita, toisessa taskussa oikeat rahat (50-senttiset ja sitä suuremmat) ja toisessa pikkurahat. Yhden kerran palautin maksamisen jälkeen hänelle kasan näitä pikkurahoja ja hän laittoi ne taskuunsa ja tunsi epämiellyttävän sujahduksen, kun kolikoita valui jalkaa pitkin lattialle asti. Jaaha, reikä taskussa! Meillä ei ollut mukana ompelutarvikkeita, joten hän vain opetteli laittamaan kolikot ja avaimet toiseen taskuun.

Nyt olen niin sustainable ja muuta vastaavaa, lupauduin korjaamaan taskun, ikään kuin kyse olisi suuresta operaatiosta. No onhan se, kun ottaa huomioon, että olen jättänyt käyttämättä vaatteen, kun siitä puuttuu nappi. Tai toisaalta käyttänyt  vaatetta, jossa on ollut viisi reikää. Nyt en vain mietiskele päiväaikaan, miten voisin korjailla vaatteita, näen niistä unia. Unissani puuhaan kaikenlaista vauhdikasta, mutta siinä sivussa samalla paikkaan ja kirjailen. Sama kuin ruoanlaiton kanssa. Jos minulla on päässäni muhimassa jotain ajatuksia päivällisen suhteen, öisin aivoni käsittelevät aihetta ja jos uni muuten käsittelee vaikkapa lentämistä, (saatan unessa siis lentää touhukkaasti käsiäni räpytellen) siinä sivussa sommittelen sievää salaattia. Usein unissani ongelmat ratkeavat ja saan ideoita. Se on kätevää ja aikaa säästävää. 

Antin housut pääsivät siis käsittelyyni pyykin jälkeen. Minulla oli hankittuna sopivaa paikka-ainesta ja kun housut olivat kuivuneet, käänsin ne nurin ja tutkin tilanteen. Kumpikin tasku vaati toimenpiteitä. Toisessa oli jo iso reikä ja toinen oli juuri hiutunut puhki. Taskun sisus oli pöhkön ohutta kangasta ja sen sijaan, että olisin vain kursinut sisätaskua kasaan, vaihdoin sen kokonaan tällä sievällä kankaalla. Kysyin myös asiakkaalta, ovatko taskut riittävän syvät ja sain toiveen hieman jatkaa taskujen syvyyttä.

Leikkasin viraabelit sisätaskuista ohueksi hiutuneet osat  irti (jättäen tarpeeksi materiaalia uusien sisätaskujen kiinnittämiseen) ja niitä mallina käyttäen, leikkasin paikkakankaasta sopivat palat, jotka ompelin taskunreunoihin kiinni. Lopuksi ompelin alareunat kiinni. Taskuista tuli ihan hyvät ja hieman syvemmät kuin aikaisemmin. Tuo kuosi passasi housujen omistajalle ihan hyvin.

perjantai 13. joulukuuta 2019

Patakintaan elvytys


Patakinnas oli saanut osakseen kovaa kohtelua, pintakankaaseen oli tullut reikä peukalon hankaan ja painatus oli haalistunut lukemattomissa pesuissa. Ihme kyllä, paloreikiä tai lähtemättömiä tahroja ei ollut peitettäväksi.



Entrasin kintaan kirjailemalla ja siitä tuli ihan hauska, joskaan en voi olla varma oliko aikani kovin hyvin käytetty. Minulla on ainakin 20 patakinnasta ja kuluneimpia voisi oikeasti heittää poiskin. Tämä uudistettu humppaporo-aiheinen patakinnas sai kuitenkin vielä jatkoaikaa. 

Ensin kirjailin ketjupistoilla humppaporon ääriviivoja pitkin takaisin paikalleen ja sitten korjasin reiän. Siitä tuli jonkunmoinen pitkulainen kukkanen, aivan varmaa lajinmääritystä on mahdotonta tehdä. Viimeisenä kirjailin pikkuisilla ketjupistoilla Eläkeläiset-logon, siihen olisi ollut järkevää käyttää ohuempaa lankaa, vaikka kahta tai kolmea säiettä kuusisäikeisestä langasta. Käytin tavallista kirjontalankaa, en tiedä onko sillä joku oikeampikin nimi. Aikaa tähän nykerrykseen meni noin kolme tuntia. Järkevää vai ei, mitäpä väliä?

torstai 12. joulukuuta 2019

Juoksutrikoiden saumat

Rakkaiden, caminon käyneiden juoksuhousujeni (joilla on otettu tuskin viittä juoksuaskelta) haaroista olivat saumat pettäneet. Kun huomasin lisätuuletuksen ilmestyneen housuihin, pelästyin kankaan kuluneen puhki, mutta siitä ei lainkaan ollut kyse, moninkertainen koneommel oli vain kulunut pois kriittisiltä alueilta. 


Tuttu pykäpisto tuli taas tarpeeseen, sillä se joustaa mainiosti tällaisessa ohuessa, hyvin joustavassa kankaassa. Käytin kuusisäikeisen langan kahta säiettä kerrallaan ja vaikka kuvassa ommel näyttää vähemmän siistiltä ja huomaamattomalta, ei sitä juurikaan päivänvalossa hoksaa, se on noin pari milliä korkeaa. Tarkastelin lopuksi tämänkin vaatteen huolellisesti, enkä löytänyt muuta korjattavaa. Näillä housuilla menen toisenkin caminon, ellei sada vettä niin paljon kuin keväällä 2016. Siinä tapauksessa kurahousut ovat tarpeen. 


keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Viimetipan uudet napit

Oli harvinainen lauantai, olimme lähdössä kylille. Jyväskylän Paviljongissa oli messut, joiden aihepiireinä olivat kirjat, ruoka ja viini ja meillä oli oikein liput ja kaikki. Minähän en koskaan myöhästy mistään, en etenkään bussista ja Antti oli jo peloissaan, että haluan lähteä puolta tuntia aikaisemmin pysäkille. Siis jo ennen kuin bussi on ohittanut pysäkin toiseen suuntaan, jolloin sillä menee vähimmässäkin laskussa ainakin 35 minuuttia palata takaisin kaupungin suuntaan. 

Tuona päivänä en halunnut lähteä niin aikaisin, sillä minun piti vielä vaihtaa ponchon napit. Tiedättehän, pitäähän sitä napit vaihtaa ennen kuin lähdetään ihmisten ilmoille. Ettekö te muka vaihda? No en minäkään. Olinpa vain käsityöliikkeessä käydessäni ostanut valmiiksi rakkaaseen ponchooni uudet napit. Entiset olivat ihan ehjät, eikä niitä edes puuttunut yhtään, ikään kuin se olisi vaikuttanut mihinkään. Mutta olin kuitenkin ostanut hauskat uudet napit ja ajatellut niiden vaihtamista, olin varmaankin nähnyt vaihtamisesta untakin. 

Sillä hetkellä, puoli tuntia ennen kylille lähtöä aloin sitten vaihtaa niitä nappeja, kalkuloin, etten voi mitenkään tuhertaa enempää kuin viisi minuuttia/nappi. Olin muutoin kyllä jo tällingissä, olin kammannut ja mitä sitä nyt muuta liittyykään kylille lähtöön. Minulla oli upouudet pienet ompelusaksetkin ja irrotin tylsät, vanhat napit ja ompelin tilalle uudet hienot napit. Ne ovat kylläkin hieman liian suuret ponchon napinläpiin, mutta se ei haittaa mitään, sillä en koskaan aukaise näitä nappeja. 

Ompelin napit tarkoituksella (uskokaa tai älkää) hieman nappien ja paljon ponchon väriä vaaleammalla langalla, sillä halusin ompeleen näkyvän, minusta se näyttää hauskalta. Luultavasti se on väärin, vastoin kaikkia ompelun kirjoittamattomia tai kirjoitettuja sääntöjä. Joka tapauksessa ponchossani on nyt nätit napit, jotka eivät sivumennen sanoen olleet halvat, onneksi vaatteessa ei ollut yhtään nappia enempää. Siksi ompelinkin ne hyvin huolellisesti, sillä en tahdon kadottaa niitä. Messuilla oli hauskaa ja uudet nappini tekivät mieleni iloiseksi. 

tiistai 10. joulukuuta 2019

Trikoohameen vyötärö

Ehkä minulla ei olisi niin montaa sieltä täältä pikkuisen rikkinäistä vaatetta, jos ostaisin parempilaatuisin vaatteita. Tällä erää en osta ollenkaan vaatteita, vaan korjailen vikoja niissä, joita kaapissani on. Joitakin vaatteita olen käyttänyt vähän rikkinäisinäkin, se on ollut paha tapani. En ollut edes huomannut, että paksusta trikoosta tehdyn hameeni vyötärökaistaleen sauma oli ratkennut. Eikä vain yhdestä kohtaa, vaan useammasta. 

Eilen korjasin hameen. Fiksuinta olisi tietysti ollut ommella sauma kokonaan koneella, mutta halusin kokeilla käsin korjaamista. Mietin tekisinkö korjauksen hyvin erottuvalla värillä vai kankaan väriin sulautuvalla ja päädyin jälkimmäiseen, mikä nyt hieman harmittaa. Sain nimittäin pykäpistoista melko siistejä, joku iloinen väri olisi käynyt koristelusta siinä kuin korjauksestakin. Pykäpisto on oikein toimiva trikoomateriaalille, sillä se joustaa sopivasti. Ratkenneita kohtia, leveämpiä ja kapeampia oli useita hameen vyötärössä, joten askartelin muutaman tunnin vaatteen kimpussa ennen kuin tuli valmista. Muita rikkinäisiä kohtia en löytänyt.

Luulenpa tietäväni miten hame on alkujaan mennyt rikkikin. Se on minulle vähän liian iso ja olen pukenut sitä päälleni ja pois vetoketjua avaamatta ja se on varmaankin rasittanut ommelta. Lupaan tästä lähin pukeakin vaatteen sitä kunnioittaen. Käytin muliinilangasta kolmea säiettä, mielenkiintoista nähdä miten se kestää käyttöä ja pesua. Yritin päätellä langanpäät huolellisesti, sillä mikä sen ärsyttävämpää kuin korjata jotain ja sitten uusi ommelkin pian leviää riittävän päättelyn puutteeseen. 

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Yöpaita käsittelyssä

En lainkaan käsitä, miten tätä paitaraukkaa oli kohdeltu, mutta pilalla se oli. Ihan pilalla tähän asti. Nyt se oli hyviä unia aiheuttava korjauskohde, jonka suhteen muutin mieltäni monta kertaa.


Paita on puuvillaa, sellaista kiiltävää, jollaisesta tehdään vuodevaatteitakin, en saa sanaa nyt mieleeni, vaikka se on ns. aivan kielenpäällä. Ensin ratkoin paidan nappilistan laskoksen ompeleen ja ompelin siksakilla kankaan repeämät kiinni.


Varastoissani oli yksi samankaltaista materiaalia oleva tyynyliina, jonka pari on kadonnut jonnekin vuosien saatossa. Niinpä otin sen paikka-aineeksi. Hyödynsin tyynyliinan valmista reunaa leikatessani hieman isomman palan kuin se rikkinäinen osa paidassa oli. Silitin huolittelemattomat reunat sisäänpäin ja harsin palan paikalleen paidan rikkinäisen osan päälle  ja ompelin sen kiinni. Minusta paikasta tuli kohtuullisen siisti. Ompelin laskoksen uudelleen kiinni entisiä tikkausjälkiä pitkin. Sisäpuolelta paikkaus näytti tältä.


Päältä päin paikka näytti uusien nappien kanssa tältä. Minulla oli sattumalta kolme samanlaista pientä nappia, joten vaihdoin nappilistan napit, joista yksi oli kadonnutkin. Hihoihin jäin nyt sitten erilaiset, alkuperäiset napit. Onneksi se puoli paitaa, jossa napinlävet ovat, oli ehjä. En ole ommellut napinläpiä ainakaan 35 vuoteen, joten siinä olisi hieman muistelemista.


Sitten otin uutta sinistä monisävyistä sashikolankaani ja aloin vapaasti kirjoa ketjupistoja kiemuroiksi ja väliin hieman kukkia tai ainakin sen tapaisia. Vihreillä muliinilangoilla kirjoin vielä lehtiä ja täytin valkoisella sashikolangalla koristelun yläreunan sydämen. Minulla ei ole vielä sashikoneuloja, mutta tavallisella pitkällä kirjontaneulalla pärjäsi hyvin. Minä en vielä tiedä ja osaa oikeita termejä näille jutuille, mutta ei kai se haittaa? En minä ruoanlaitossakaan tiedä, mutten anna sen häiritä. Nämä sashikolangat tilasin Amazonilta, ne ovat paksumpaa lankaa kuin tavalliset kirjontalangat, eikä niitä jaeta säikeisiin, tuntuivat oikein kivoilta ommella.






Satiini! Se se oli. Ja sillä on muitakin nimiä, pomsi ja atlas. Niitä en ollut koskaan kuullutkaan, tai ehkä lukenut pomsin jostain Pikkunaisia-kirjasta. Kyse on siis kiiltävästä kankaasta, joka voi olla muutakin kuin puuvillaa, satiini merkitsee nimenomaan kankaan rakennetta, loimi- tai kudelankajuoksua. Satiinia käytetään juhla-asuissa ja tosiaan vuodevaatteissa ja verhoissa, varmaan monessa muussakin, mutta näissä minäkin olen sitä nähnyt. 

sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Life is Good vuodesta 2009


Olimme viimeksi USA:ssa vuonna 2009. tuolta matkalta, tai edelliseltä, vuoden 2007 matkalta ostin jostain outlet-helvetistä hupparin. 

Hupparihan on tunnetusti jokaisen aikuisen naisen elegantti valinta, vaatekappale, joka sopii kaikkiin tilanteisiin ja tuo tiettyä arvokkuutta ja vakuuttavuutta työ- ja vapaa-ajalla. Etenkin, jos se on vaaleanpunainen ja sen miehustassa (ihana sana!) lukee Life is Good. Mielistyin tuohon vaatemerkkiin, vaikkei minulla ei tunnetusti ole mitään pysyvää vaatemakua, pukeudun miten sattuu. Ostin tuon hupparin ja pari kassia ainakin, on minulla pipo ja kaulahuivikin tallella, nekin ovat vaaleanpunaiset. Lapaset olen tainnut kadottaa, tai ainakin niistä tuli liian likaiset käyttää, sotkin ne jonain talvena auton likaisiin ovenkahvoihin.

Käytin tuota hupparia aina, koko ajan. Niinpä se kului, se haalistui entisestään ja hihansuut hiutuivat puhki. Olen muutamia vuosia sitten ilmeisesti ajatellut, että voisin jotenkin uudistaa vaatteen, sillä olen ottanut sakset ja leikannut hihat poikki. En heti resorien yläpuolelta, vaikka se olisi ollut järkevää. Olen leikannut ne poikki noin puolesta välistä rannetta ja kyynärpäätä, joka on se pöhköin kohta. Sitten olen jättänyt runnotun hupparin henkariin x vuodeksi. Arvelen että x=4-5?


Nyt minä olen sitten uudistanut hupparin ja se on minusta ihan käyttökelpoinen taas. Minulla oli trikoinen paita, johon oli ilmestynyt pesussa pieniä reikiä, niitä pirulaisia, joita ohuisiin trikoisiin salaperäisesti tulee. Olin ollut kuin en olisikaan niiden pienien reikien suhteen ja pitänyt paitaa, kunnes eräänä päivänä huomasin siihen tulleen mustan tahran rintapieleen. Eikä se tahra lähtenyt millään pois, kokeilin jopa sitä vaaleanpunaisessa purkissa olevaa tahranpoistoainetta. Ei inahtanutkaan. Niinpä paitaa saattoi käyttää enää selkäpuoli eteenpäin, kunhan muisti ettei ottanut sen päälle olevaa villatakkia tai muuta vaatetta pois. Kai tekin huijaatte itseänne ja maailmaa samaan tapaan? Ihan hyvä se vielä on, kyllä sitä voi noin käyttää aivan hyvin. Ai ette?

Käytin tätä trikoopaitaa toisenkin vaatteen uudistamiseen, mutta se on vielä vaiheessa oleva, koominen projekti. Life is Good-huppariini liikeni paidasta sen etupuolelta kohdat, joissa ei ollut sen enempää reikiä kuin tahrojakaan, uskokaa tai älkää, sellaisetkin kohdat löytyivät. Tein huppariin uudet hihansuut näyttämään siltä, että minulla on alla ihan ehjä trikoinen paita, vaikka ei minulla ole. Sehän on melkein kuin taikuutta! 

Olin jo tyytyväinen, että nyt voin käyttää lempivaatettani taas, en vain lauantaisin tai sunnuntaisin, vaan vaikka joka päivä. Mutta uusia hihansuita silittäessäni huomasin, että hupparin hihathan ovat melkein puhkikuluneet kyynärpäistä, tarkemmalla syynäyksellä päivä paistaa läpi. Niinpä huppari palautui korjattavien pinoon. Sitä aiemmin tutuksi tullutta trikoopaitaa oli vielä sen verran jäljellä, että leikkasin siitä paikkapalat kyynärpäitä varten. Käytin mallina soikeaa pientä jäätelöpurkkia, jonka olen jemmannut jotain pientä ruoanloppua varten. Sellaisia, jotka löytyvät jääkaapista joulun alla, kun on pakko siivota jääkaappi. Nyt purkissa ei vielä ollut ruokaa ja sen avulla leikkasin kankaasta neljä soikeaa palaa. Arvelin, että jo valmiiksi pitkään käytetty trikoo on liian ohutta yksinkertaisena paikkana. 

Ompelin soikulat pieniksi pusseiksi, joihin jäi pieni aukko kääntämistä varten. Käänsin pussit oikeinpäin ja silitin reunat huolellisesti. Sitten ompelin muutamalla pistolla pussit umpeen. Sommittelin paikat kyynärpäihin ja ompelin ne käsin paikalleen. Käytin ommelta, jonka nimi on pykäpisto. Opin sanan täältä.

Soikeus on katsojan silmissä, eikö vaan?
Hupparin vetoketju on edelleen ihan kunnossa, enkä löytänyt vaatteesta yhtään reikää, mikä on suoranainen ihme. Jos olisi löytänyt, olisin korjannut ne samaan tapaan kuin ensimmäisessä projektissani, farkkuhameessa, jossa oli viisi reikää. Ajatelkaa nyt, viisi reikää. Ja on muuten edelleen ainakin kolme, sillä tarkoituksella korostin reikiä niitä paikatessani. Omituista hommaa tämä vaatteiden korjaaminen. Koska tämä hulluus menee ohitse?

torstai 21. marraskuuta 2019

Visible mending


Olen ollut aina melko huithapeli, mitä tulee vaatteiden laatuun ja ylläpitoon. Kaikenlaiset korjaustoimet ovat olleet ylivoimaisen vaikeita aloittaa, moni vaate on joutunut syrjään pelkän napin puuttumisen tai pienen sauman ratkeamisen vuoksi. Tai sitten olen pitänyt niitä rikkinäisinä, ei se niin nokonuukaa-mentaliteetilla. En tiedä, mikä minuun nyt on iskenyt, kun olen innostunut kunnostamaan vaatteita ja kodin tekstiilejä. Toivon, ettei tämä mene heti ohitse. 

Minulla on hame, josta kovasti pidän. Se ei ole millään muotoa tyylikäs, ei trendikäs, ei ole varmaan koskaan ollutkaan, mutta minä pidän siitä. Ja olen käyttänyt sitä, vaikka se on niin kulunut, että huomasin siinä vastikään reiän. Kangas oli kulunut puhki takataskun kulmasta. Tarkempi silmäily paljasti, että kuluneita kohtia oli useita, itseasiassa jokainen taskun kulma oli jo saanut oman pikkureikänsä. Olin nähnyt kuvia hauskasti tehdyistä paikkauksista, joiden idea on näkyäkin, #visiblemending you know. Halusin kokeilla osaisinko minäkin. En ole koskaan muistaakseni kirjaillut mitään, ellei oteta lukuun koulun rättikässän tunteja ja itku silmässä tehtyjä töitä. Jos koulu onnistui tappamaan ilon liikunnasta pitkäksi aikaa, onnistui se melko huolella käsitöissäkin. 

Olen kyllä ommellut vuosia sitten aika paljon, olen osannut ommella perusvaatteita ihan kelvollisesti. Sittemmin olen lähinnä ommellut pyyhkeisiin ripustuslenkkejä ja lyhentänyt housujen lahkeita, tai jättänyt nekin tekemättä. Minkäänlainen käsin ompelu ei ole kiinnostanut ennen kuin nyt. Ja nyt kiinnostaakin ihan hirveästi. Minulla ei ollut juuri mitään ompelutarvikkeita, joten tein tilauksen Amazonille ja olipa lakko tai ei, pakettini saapui nopeasti ja nyt minulla on muun muassa lankoja ja neuloja, minikokoiset sakset ja sormustin. Kui hienoo se on?

Eilen aloitin hameeni entraamisen ja sain paikattua kolme reikää. Reiät eivät ole kadonneet minnekään, ne ovat näkyvillä ja vieläpä selvemmin kuin aikaisemmin, mutta olen iloinen siitä, että osasin edes pikkuisen toistaa näkemiäni hienoja korjauskirjailuja. Aion oppia lisää ja aion käyttää tuota hametta vielä kauan. Jos siihen tulee vielä uusia reikiä, paikkaan nekin!


Mitä tulee tämän blogin ensimmäiseen kahteen postaukseen, en näemmä ole niiden aihepiiristä jaksanut olla enempiä kiinnostunut. Hämärästi muistan, että Anita Colbyn kirjassakin puhutaan vaatehuollosta, joten tavallaan tämäkin liittyy siihen aiheeseen. Edes vähän, pitääpä vilkaista, mitä Anita aiheesta sanoikaan, taisi neuvoa miten nylonsukkia paikataan.