torstai 12. joulukuuta 2024

Näkyvää paikkausta – pyjamahousut kuntoon

Nythän pääsi käymään niin, että Antin pyjamahousujen lahkeesta oli jollain ilveellä mennyt varvas läpi. Tuumin pari viikkoa millä konstin korjaisin housut, ensin piti tietysti tutkia onko kangas kaikkiaan tiensä päässä. Ei nimittäin ole kivaa, jos tekee korjauksen kaikkensa antaen ja seuraavalla käytöllä on joku uusi kohta mennyt rikki. Tässä allaolevassa kuvassa on lähtötilanne. Kangas oli rikki noin 10 sentin mitalta. 

Ensin olin sitä mieltä, että kursin vain ratkeaman kasaan, mutta päädyin sitten kuitenkin paikkakankaan käyttämiseen. Leikkelin muutama viikko sitten yhden tyynyliinan siivousräteiksi, mutta niitä ei ole tullut ihan kaikkia vielä käytettyä. Otin yhden palasen ja leikkasin siitä sopivan suikaleen. 

Lankana käytin sashikolankaa, ostin sitä aika monta vuotta sitten, talvella 2019, kun kiinnostuin sashikosta, joka on japanilaista kirjailua. Se on hyvin säänneltyä ja hienoa, enkä ollenkaan osaa sitä, kunhan vain käytän sen tekniikkaa parhaani mukaan ja oikeanlaista lankaa. Kun kaivoin sashikolangat esille, tuli mieleeni se yksi viikonlopun hiljainen työvuoro joulun alla vuonna 2019. Tein tyttöhameeni korjaustoimia (se on yhä kesken) ja entinen kollega tuli moikkaamaan minua. Olin juuri sotkenut lankavyyhdin aika pahasti ja koitin sitä selvitellä. Nyt kun näin sen paperipalan ympärille käärimäni langan muistin, että näin silloin viimeisen kerran tuon ystäväni. Enää häntä ei voi tavata kuin käymällä hänen haudallaan. 

Leikkasin tyynyliinakangasta sopivan suikaleen ja laitoin sen nuppineuloilla housunlahkeen rikkinäisen paikan päälle. Otin moniväristä lankaa noin 60 cm pätkän ja teräväkärkisen parsinneulan. En käyttänyt sashikoneulaa, koska en löytänyt sellaista, vaikka minulla on sellaisiakin. Aloin tehdä pistoja paikkakankaan raitoja pitkin, aina hieman molempien reunojen yli. Kun pääsin lahkeen reiän kohdalle, olin mahdollisimman tarkka, että ompelisin tasaisesti. Ompelin ensin lyhyemmän suunnan ja päästyäni koko paikkapalan toiseen päähän, vaihdoin suuntaa ja ompelin pitemmän suunnankin kauttaaltaan. Lopuksi päättelin kaikki lankojen päät joko solmuilla tai luottelemalla päitä ompelusten sekaan. 

Minusta tästä tuli aika kiva paikkaus. Housujen omistajakin ilahtui siitä, että korjaus on valmis. Näkyvä paikkaaminen kelpasi ainakin tässä kohden hänellekin. Minulla meni tähän työhön noin kolme tuntia ja käytin siihen aikaa aivan hyvillä mielin. Hitaan ompelun ajatus on tässä oleellinen, on hyvä ajatellakin, ettei se haittaa, että työhön kuluu aikaa. Sitähän minulla on. Ja viimeistely ja päättely, jotka yleensä ovat tylsiä ja vastenmielisiä, kannattaa myös tehdä niin huolella kuin mahdollista.

tiistai 23. heinäkuuta 2024

Matkapäiväkirjan vyö kasvunvaralla


Olen jo todella kauan kirjoitellut matkoilla päiväkirjaa, etenkin kun lapset olivat pieniä. Sitten CampaSimpukka-blogin ja myöhemmin Instagramin  siirtyi matkamuistelu joksikin aikaa pelkästään sähköiseen muotoon. Kun vuonna 2022 pääsimme viimein koronan laannuttua riittävästi ulkomaille vuonna 2019 hankitulla matkailuautolla, aloin taas kirjoittaa matkapäiväkirjaa ihan perinteisesti käsin kirjaan. Ensimmäisellä reissulla 2022 en vielä ollut kirjaa hoksannut hankkia, mutta saman vuoden syysreissulla sellainen oli jo valmiina Saksasta ostettuna. 

Saksalaisen karavaanarit ilmeisesti tykkäävät kovasti pitää lokikirjaa ja heikäläisistä kirjakaupoista löytyy monenmoista kirjaa. Minulla on yksi kotimaan matkoja varten nyt vähän aloitettuna ja kolmas ulkomaan reissuja varten nyt valmiina, kun seuraava reissu alkaa pian. Ranskasta en ole löytänyt yhtään matkapäiväkirjaa, ranskalaiset ovat varmaan vähän vähemmän järjestelmällisiä tai heitä ei kiinnosta muisteluiden kirjoittelu. Sekin on ihan hyvä. 

Edellisessa kirjassa oli kiva sivut, mutta aloin hyvin nopeasti täyttää sitä melko soveltuvin osin, sillä pitkillä reissuilla yksi kirja ei kauan riittäisi. Täytän nyt yhden aukeaman yhtä leiripaikkaa kohden. Joten jos olemme vain yhden yön, saa se koko aukeaman, pitemmillä viipymillä jaan aukeaman koko viipymän kesken. Välillä on asiaa enemmän, välillä vähemmän. Mukaan liimaan pääsylippuja, ostoskuitteja, esitteitä ja muuta kivaa muistuttamaan myöhemmin reissun vaiheista. Tästä lappusten liimailusta johtuu, että Logbuch, kuten saksalaiset sanovat, lihoo huomattavasti ennen kuin tulee täyteen. Viimeisimmässä ei ollut mitään kumilankaa tai muuta pitämään kansia kunnolla kiinni, joten ostin jostain kaupasta Saksassa silkkinauhaa ja sidoin kirjan sillä. T'ältä se näyttää nyt, kun se on ihan täysi. 


Uusi kirja on jo odottamassa, ostin sen Bremenistä viime syksynä ja tykkään sen ulkonäöstä paljon, kannessa on aukko ja siitä kurkistamaan voi laittaa halutessaan oman kulkineensa kuvan. Ja mehän tietty halusimme. Antti askarteli kuvan minulle siihen ja hän vakuutti, ettei se ollut helppoa. Osaan sen verran campingsaksaa, että osaan täyttää kirjan kutakuinkin oikein ja kukapa sitä tulisi ratsaamaan, jos kirjoitan säätilasta sille kohtaa mihin kuuluisi laittaa ajetut kilometrit?


Tässäkään kirjassa ei ole kuminauhaa, joten askartelin siihen tänään vyön ja koska tiedän, että tämäkin tulee pulskistumaan, tein siihen kasvunvaraa. Ei siis ole vyönkiristäminen edessä, vaan päinvastoin. Käytin tämän tilkkulaatikkoni aarteita, palan kukallista kankasta ja nappirasiasta kolme nappia. Ompelin pienen pätkän vyötä ja tein siihen toiseen päähän napinreiän. En ole tehnyt napinläpiä ompelukoneella varmaan 30 vuoteen, mutta osasin sentään muutaman eikun jälkeen kohdistaa napinläven oikeaan kohtaan. Sitten ompelin toiseen päähän kolme nappia, ensimmäinen on käytössä nyt, kun kirja on tuore. Myöhemmin otan käyttöön toisen tai jopa kolmannen napin, jos tarvitsee ja voin ommella ne eri kohtiin reissun päällä, jos kohdistaminen ei onnistunut ihan nappiin (pun intented). 

Tästä tuli ihan sievä, vaikka itse sanonkin. Nyt voin vielä kirjan CampaAdriaan odottamaan ensi viikolla koittavaa lähtöä. 

maanantai 19. helmikuuta 2024

Kevätsipuleitten uusi kevät

Kevätsipuli kuuluu keittiööni hyvin tiiviisti, se on tärkeä osa korealaista keittiötä, johon olen ollut kovin ihastunut pian parin vuoden ajan. En keksi mitään korealaista ruokaa, johon ei voisi kevätsipulia laittaa, makeisiin ehkä ei, mutta eipä niitä ole juuri tullut kokeiltuakaan. Eräässä K-draamasarjassa (joihin myöskin olen kovin ihastunut) työelämään palaava perheenäiti kasvatti kevätsipulia ruukussa ja leikkasi siitä aina ruokiin varren tai pari. Hän antoi kyllä sen ruukun sitten tapaamalleen miehelle, jota muistaakseni kutsuttiin sen jälkeen Herra Kevätsipuliksi. 

No mutta, toisinaan saa kaupasta ostettua sellaisia kevätsipuleita, joiden juuriosaa ei ole leikattu pois. Ne säilyvät paremmin kuin sellaiset, joiden juuret on leikattu pois ja kun sen juuriosan tökkäisee multaan, saa sen kasvamaan uudeksi sipuliksi muutamassa viikossa. On kyllä ihan totta, että pelkässä vedessäkin sipuli alkaa kasvaa uudelleen, mutta mullassa paremmin. Ei siitä niin napakkaa ja pitkää tule uusintakierroksella, mutta etenkin väriä ja hentoa makua näistä kakkoskierroksen sipuleista saa. Kun sipuli on käytetty loppuun tai se pääsee kuivahtamaan, sen loput voi nyppäistä pois ja tilalle laittaa uuden juuren seuraavasta ostonipusta. Etenkin jos käytössä on kasvivalo, uusiokasvatus toimii ympäri vuoden. Kuvan sipulit on kuvattu joulukuussa noin kolmen viikon kasvatuksen jälkeen. Niistä on hieman vielä jäljellä, suurin osa syöty, muutama kuivahtanut ja uusia on jo kasvamassa. 

Kun ostan juurellisen nipun kevätsipulia, käsittelen sen heti kotiin saavuttuani niin, että leikkaan irti juuriosan parin sentin korkeudelta ja laitan multaan (minä mitään laita, vaan Antti laittaa, hän on henkilökohtainen puutarhurini) ja vihreät varret leikkaan sen mittaisiin pätkiin, että ne mahtuvat lasiseen säilytysrasiaan. Astian pohjalle laitan palan talouspaperia ja ladon sipulinvarret kerroksittain ja väliin paperiarkki imemään kosteutta. Näin sipulit säilyvät parikin viikkoa, välillä vaihdan paperit kuiviin, jos ovat kovin kostuneet. 


perjantai 16. helmikuuta 2024

Vitkuttelun aika on ohitse, parsimisen opettelua

Aiemmin olin sitä mieltä, ettei haittaa vaikka varpaita vähän palelee, kuljin sukitta yli puolet vuodesta ja siksi minulla oli paljon ehjiä sukkia. Villasukatkin kestivät käytössä hyvinä monia vuosia. Mutta sitten tuli kylmä talvi ja pörssisähkön kallis hinta ja minulla on ollut sukat jalassa ihan kaikenaikaa, välillä paritkin. Niinpä alkoi sukkia myös kulua, reikiä alkoi ilmaantua myös rakkaisiin villasukkiini. Aiemmin, kun niin kävi muutaman vuoden välein, äiti tuli hätiin ja parsi sukkani, mutta nyt minusta on tuntunut jo jonkin aikaa, että minun pitäisi kyllä osata itsekin. 

Koska olen aika paha vitkuttelija ja huono aloittamaan, mutta hyvä keksimään tekosyitä, en tietenkään voinut aloittaa parsimista ilman parsinsientä. Olen etsiskellyt sellaista jo monta vuotta kirppareilta. Minusta sellaisia oli aiemmin useinkin kirppareilla myytävänä, muttei tietenkään sitten, kun olisin ostanut sellaisen. Ei myöskään myyjäisissä ja käsityökaupoissa ollut saatavilla parsinsientä, ainoastaan joitakin useita kymppejä maksavia löytyi joistakin verkkokaupoista enkä minä niin paljon halunnut parsia. 

Jokunen aika sitten hoksasin, että onhan yhdellä käsityötarvikemerkillä myynnissä soma kärpässienen näköinen parsinsieni ja Antti otti ja tilasi minulle sellaisen. Nyt alkoi vitkutteluaika käydä vähiin. Siispä tarkastelin rikkinäisten sukkieni varastoa, että millä aloittaisin. En parhailla pitkillä villasukillani, sillä niiden pitäisi onnistua. Otin yhden parin tekokuituisia paksuja urheilusukkia ja kokeilin toisessa olevan reiän korjaamista. 

Katsoin tietysti muutaman tutorialin aiheesta ja sitten kokeilemaan. No ei siitä kovin kaunis tullut, muttei sellainen kursimus, kuin joskus edellisellä pieleen menneellä kerralla. Tuota sukkaa voi vielä käyttää ja sehän tässä on tarkoitus. Myöhemmin kokeilen, kunhan olen hieman kerännyt rohkeutta, Antin hienojen pitkien villasukkien parsimista.

Onhan tuo aika säälittävä nykerrys :D
Idea on siis laittaa se sievä parsinsieni sukan sisälle ja kiristää sukkaa sen verran, että kulunut kohta tai suoranainen reikä on piukalla. Parsimiseen käytetään ohuempaa lankaa kuin mitä sukkaan on käytetty (villasukkien kohdalla, muitten kohdalla melko ohutta lankaa ylipäätään). Jos ohuempaa ei meinaa olla käsillä, voi villalankaa ohentaa ottamalla siitä säikeen tai kaksi pois. Pitää ensin suoristella ohennettua lankaa jonkunverran, ettei se mene kierteelle. Neula voi olla joko terävä- tai tylppäkärkinen, makuasia. Neulan paksuus ja neulansilmän suuruus riippuu silmälasien voimakkuuksista, on hyvä nähdä neulansilmä. En vielä yleensä tarvitse silmälaseja, mutta tässä hommassa huomasin tarvitsevani. 

Ensin ommellaan reiän tai ohentuman ympärille kehä tai neliö tukemaan tulevaa parsintaa. En muista/tiedä oikeita ommelten tai pistojen nimiä. Alla olevassa kuvassa on jo toinen sukkapari työn alla, vaellussukka, johon oli ehtinyt tulla oikein reikäkin. Sidoin sukan puuvillanauhalla piukalle parsinsienen varren ympärille, jolloin paikkauskohta oli kireähköllä.

Reunustamisen jälkeen aloin tehdä pitkittäistä loimitusta, olettaisin että loimilanka olisi lähes oikea nimitys. Kun tein sen ensimmäisen kokeilun punaiseen sukkaan, tein loimen huonosti. Nyt harmaalla sukalla paremmin. Käytin kahta väriä loimeen.

Sitten alkoi varisinainen hankala osuus, langan ompeleminen loimilankojen alta ja päältä, sain kyllä aika monta kertaa purkaa. Etenkin tummansinisen langan kanssa sai olla tarkkana. Lopulta sukan reikä jäi kokonaan parsimuksen alle piiloon ja sain pääteltyä lankojen päät nurjalle puolelle. 


Seuraavaksi kokeilin saman sukan kärjempänä olevan ohentuman paikkaamista. Käytin siihen pykäpistoa ja kolmea eri väriä. Aloitin noin sentin päästä ohentumapaikan reunoista ompelemalla ensin kehän ja sen jälkeen pykäpistoin aina uudella kierroksella kohti keskustaa. Kun koko ohentumakohta oli pykäpistojen peitossa päättelin kaikki langanpätkät nurjalle puolelle ja olin kutakuinkin tyytyväinen lopputulokseen. 



Huomenna parsin toisen sukan kaksi ohentumakohtaa ja sitten sukat pääsevät taas käyttöön.  

Ja niin teinkin, käytin toisen sukan kahteen ohentumakohtaan ketjusilmukoita ja kolmea eri väriä. Ompelin ketjusilmukoita vapaalla kädellä noin 1,5 sentin päästä ohentumista ja siitä tuli tämmöinen ameeba. Pitää hieman parantaa lankatekniikkaa värienvaihdon yhteydessä, tuli kauheasti langanpäitä pääteltäviksi ja melkein kaikki viitsin vielä päätellä minuksi suurella huolellisuudella. Paikkauksesta tuli mukavan sileä ja pehmeä, en usko, että se vaikuttaa sukan käyttömukavuuteen. Mutta senpä näkee, kun pian puen sukat entistä ehompina jalkoihini. Tässä jälkimmäisessä parsimuksessa kului aikaa melkein kolme tuntia, katsoin samaan aikaan toisella silmällä snookeria. Pitää myös ostaa parempia parsinneuloja, pitempiä ja tylppäpäisiä. Eikä se haittaa jos neulansilmäkin on vähän isompi, mahtuu se kameli paremmin siitä sujahtamaan. 

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Viinipurkista kukkamaljakoksi

Minua ei tunneta askartelijana, lähden karkuun, kun kuulen sanottavan askartelupiste tai työpaja, ihan liian osallistavaa. Mutta joskus askartelen ihan pikkuisen, kuten tämän todella hienon kukkamaljakon. Tämä sopisi hyvin myös CampaAdriaan, jossa mikään lasinen maljakko ei menesty, mutta kukkia tulee pidettyä mukana melkein koko ajan. 

Eikä tarvita kuin sievyyssilmää viiniä ostaessa, valitaan semmoinen tetra, jonka kuviointi miellyttää ja uhraudutaan juomaan viini pois. Sitten leikataan purkin ylälaidan pois sen verran, että muodostuu sopivan korkuinen maljakko. Hain vielä ulkoa sopivan kokoisen kiven painoksi ja laitoin sen purkin pohjalle ja kukat siihen. Avot. Seuraavana päivänä leikkasin vielä vähän lisää purkin yläreunasta pois, kun tulppaanit alkoivat aueta. 

lauantai 21. tammikuuta 2023

Riisivesi – hävikistä hyödyksi

Honeyjubu on suosikkejani korealaisista kotivlogeista, siinä oikein tarmokas, mutta rauhallinen kotirouva tekee ruokaa perheelleen ja siivoaa. Olen katsonut kaikki hänen videonsa ja monta juttua on tarttunut kokeiluun. Yksi niistä on riisivesi. 

Riisi on yksi korealaisen keittiön peruspilareista. Jääkaappien alaosa on useassa kotikeittiössäkin pyhitetty riisille, siellä on suuri laatikko (kaksikin eri laaduille) pelkästään riisille. Melkein kaikkeen ruoanlaittoon riisi kuuluu tavalla tai toisella. Honeyjubu (hän ei tietääkseni kerro oikeaa nimeään vlogissa) kauhaisee aamuisin mittakupillisen tai kaksi riisiä vatiin ja aloittaa aamun toimet reippaasti klo 5. Hän pesee ensin riisin. 

Olen jo oppinut aikoja sitten, että riisinpesussa ei ole kyse niinkään makuasioista, vaan siitä, että riisistä pestään pois tärkkelystä ja epäpuhtauksia. Myös riisinkeittämisvaiheessa pesty riisi kuohuu kattilassa tai riisinkeittimessä maltillisemmin ja sotkee vähemmän. Tärkkelyksen määrä on erilainen eri lajikkeissa ja varmaan sitä likaakin on eri määriä riippuen miten riisi on pakattu, missä ja minkä hintaisesta riisistä on kyse. Riisi pestään niin, että se mitataan suurenpuoleiseen kulhoon ja päälle lasketaan reilusti kylmää vettä. Riisiä kauhotaan käsin tai vispilöidään niin, että tärkkelys irtoaa. Ensimmäinen vesi kaadetaan kokonaan pois, siitä ei tehdä mitään askartelupaskarteluita, mutta toisesta vedestä alkaen harmaantunut lonkeroa muistuttava vesi otetaan talteen myöhempiä käyttöjä varten. 

Minä keitän yleensä niin pienen erän riisiä kerrallaan, ettei siitä tule kovin paljon tärkkelysvettä, yhdestä mittakupillisesta vaihtelevaa valkoista pyöreää riisiä tulee litran verran toista ja kolmatta huuhteluvettä yhteensä. Tämmöisen satsin kaadoin lasipulloon ja laitoin jääkaappiin ja olin ihan honeyjubuna

Etelä-korealainen kotitalousjumalattareni käyttää riisivettä huonekasvien kasteluun (päältäkasteluun) ja siivoamiseen. Minä luin muualta, että korealaiset käyttävät riisivettä hiustenhoitoon ja sitä minä kokeilin tänään. Mutta tein kaksi virhettä. 

  1. virhe: täysi suurisuinen lasipullo on vaikea käyttää suihkussa märin käsin
  2. virhe: jääkaappikylmä riisivesi tai ylipäätään mikä hyvänsä liemi on sitten ihan järkyttävän kylmää
Ensi kerralla:
  1. otan vettä noin puoli litraa muoviseen kahvalliseen kannuun
  2. otan veden lämpenemään edes vähän jo hyvissä ajoin ennen kauneudenhoidollisia hommia
Pesin ensin hiukset tavanomaisesti ja huuhdoin ne. Sitten kaadoin sitä hirmukylmää vettä päähäni enkä onneksi pudottanut lasipulloa. Mutta melkein kiljuin, kun kylmä vesi meni tajuntaani. Samantapainen tunne kuin joskus kylmää pirtelöä pillillä juodessa, tulee pirtelöotsa. Kunhan siitä tokenin, kiedoin märät hiukset hiuspyyhkeeseen ja jätin tämän taikaliemen (mahdollisesti) vaikuttamaan. Noin kymmenen minuutin päästä huuhdoin hiukset uudelleen ja jäin odottamaan mahtavia vaikutuksia. Hiukset olivat sitten puhtaassa pyyhkeessä noin 20 minuuttia ennen kuin kampasin. Ei ollut yhtään takuntapaisiakaan, minun luiruhiukseni takkuuntuvat helposti. Kuivuttuaan ne eivät olleet sähköiset, kuten talvella tavallisesti on. Riisiveden pitäisi lisätä luonnonmukaisesti (tai onhan siitä vedessä niitä mahdollisia likajäämiä riisistä) volyymiä hiuksiin tärkkelynsen muodossa. Ja ehkä niin kävi. Ihan ok kokeilu, mutta pitää tosiaan toimia viisaammin seuraavalla kerralla. 

Siivouskäytöstä kerron myöhemmin, jos tulen kokeilleeksi sitä. Sitä vielä tuli mieleeni sanoa, että minusta on ihanaa, kun Honeyjubu sanoo usein, että olipa päivän riisi tänään herkullista. En muista koskaan hänen sanoneen, että nyt meni riisinkeitto ketuilleen, ehkä joskus niinkin käy. Mutta herkullinen riisi, se on ihan must korealaisissa ruokapöydissä.

perjantai 13. tammikuuta 2023

No nyt kiiltää – tiskialtaan puunausta

Joskus viime vuoden alussa luin Hesarista jutun amerikkalaisesta rouvasta, joka pitää vlogia siivoamisesta, hän ei niinkään siivoa videoissaan, mutta puhuu sitäkin enemmän siitä, miten hän siivoaa ja miten kaikkien muidenkin olisi hyvä siivota. Innostuin aiheesta hetkisen verran, mutta sitten kyllästyin rouvan puhuvaan päähän ja siihen, että hänen mielestään oli hyvä idea toisaalta kiillottaa tiskiallas ja pitää se säihkyvän kiiltävänä, mutta toisaalta laskea päiväksi siihen tiskivesi, jossa voi päivän mittaa tiskata yhtä jos toista. Illalla sitten taas allas pyyhitään kuivaksi ja mennään hyvillä mielin nukkumaan. 

Minä en mistään lilluvesistä tykkää ja muutenkin tuohon aikaan kiinnostuin kaikesta korealaisesta, he siivoavat vlogeissaan niin tehokkaasti ja kauniisti, että jopa minä laiskimus olen omaksunut muutamia siivousrutiineita. Paljon enemmän ajallisesti yhä kyllä katson heidän siivoamistaan kuin itse siivoan, sen myönnän auliisti. 

Amerikkalaisen rouvan ja hänen vloginsa nimi ovat jo unohtuneet, mutta sen altaan kiillottamisen omaksuin häneltä poislukien päiväkohtaisen lilluveden. Kiillotin tänään altaan ja nyt taas tarvitaan kilolaseja keittiössä, ettei aivan häikäisty. Tässä hommassa avainasemassa on puhdistuskivi. Minulla ei aiemmin ollut kokemusta sellaisen käyttämisestä eikä muista tuotemerkeistä kuin Universal Stone. Ostin sellaisen melkein vuosi sitten ja olen kiillottanut sillä tiskialtaan kymmenkunta kertaa, vasta aivan pieni kuoppa on tullut sylinterin muotoiseen puhdistuskiveen. Sitä hangataan pakkauksessa mukana tulevalla karkealla sienellä, joka on ensin kasteltu. Sitten puhdistettava kohde (kannattaa lukea ohjeesta millaisille pinnoille puhdistuskivi sopii) hangataan pienen vesimäärän kanssa puhtaaksi. Kun aloittaa muilla tavoin puhdistetun altaan kiillottamista, ei tulos ole ensimmäisen kerran jälkeen vielä paras. Teräksen altaan pintaan kertyy yhtä jos toista ja jos sitä on puhdistettu patapata-tyyppisillä karkeilla hankausvilloilla (kuten minä olen tehnyt x vuotta) on pintaan tullut naarmuja, jotka oikein imevät likaa itseensä. 

Muutaman kiillotuskerran jälkeen allas alkaa olla jo melkoisen kiiltävä. Sieneen pitää saada kunnolla vaahtoavaa puhdistusainetta ja altaan pinta huudellaan oikein huolellisesti ja lopuksi pinta kuivataan. Siitä tulee muuten kilpajuoksu perheenjäsenten kanssa, kun joku käyttää allasta ja jatkaa muualle, huomaan kipaisevani aina välissä kuivaamaan altaan uudelleen pisaroiden poistamiseksi ja kiillon säilyttämiseksi. En sentään vaadi muita puunaamaan allasta samaan tapaan joka käytön jälkeen. 

Käytön jälkeen puhdistukiven ja hankaussienen täytyy antaa kuivua hyvin. Minun kansainvälinen kiveni ei ole homehtunut tai mitenkään pehmennyt tai mennyt pilalla. Luin sellaisia pelotteluita netistä ennen puhdistuskiven ostamista. Aina löytyy niitä, joitten mielestä joku hyväksi kehuttu tuote onkin ihan peestä.