Leikkasin tyynyliinakangasta sopivan suikaleen ja laitoin sen nuppineuloilla housunlahkeen rikkinäisen paikan päälle. Otin moniväristä lankaa noin 60 cm pätkän ja teräväkärkisen parsinneulan. En käyttänyt sashikoneulaa, koska en löytänyt sellaista, vaikka minulla on sellaisiakin. Aloin tehdä pistoja paikkakankaan raitoja pitkin, aina hieman molempien reunojen yli. Kun pääsin lahkeen reiän kohdalle, olin mahdollisimman tarkka, että ompelisin tasaisesti. Ompelin ensin lyhyemmän suunnan ja päästyäni koko paikkapalan toiseen päähän, vaihdoin suuntaa ja ompelin pitemmän suunnankin kauttaaltaan. Lopuksi päättelin kaikki lankojen päät joko solmuilla tai luottelemalla päitä ompelusten sekaan.
CampaKampanjat
torstai 12. joulukuuta 2024
Näkyvää paikkausta – pyjamahousut kuntoon
tiistai 23. heinäkuuta 2024
Matkapäiväkirjan vyö kasvunvaralla
Saksalaisen karavaanarit ilmeisesti tykkäävät kovasti pitää lokikirjaa ja heikäläisistä kirjakaupoista löytyy monenmoista kirjaa. Minulla on yksi kotimaan matkoja varten nyt vähän aloitettuna ja kolmas ulkomaan reissuja varten nyt valmiina, kun seuraava reissu alkaa pian. Ranskasta en ole löytänyt yhtään matkapäiväkirjaa, ranskalaiset ovat varmaan vähän vähemmän järjestelmällisiä tai heitä ei kiinnosta muisteluiden kirjoittelu. Sekin on ihan hyvä.
Edellisessa kirjassa oli kiva sivut, mutta aloin hyvin nopeasti täyttää sitä melko soveltuvin osin, sillä pitkillä reissuilla yksi kirja ei kauan riittäisi. Täytän nyt yhden aukeaman yhtä leiripaikkaa kohden. Joten jos olemme vain yhden yön, saa se koko aukeaman, pitemmillä viipymillä jaan aukeaman koko viipymän kesken. Välillä on asiaa enemmän, välillä vähemmän. Mukaan liimaan pääsylippuja, ostoskuitteja, esitteitä ja muuta kivaa muistuttamaan myöhemmin reissun vaiheista. Tästä lappusten liimailusta johtuu, että Logbuch, kuten saksalaiset sanovat, lihoo huomattavasti ennen kuin tulee täyteen. Viimeisimmässä ei ollut mitään kumilankaa tai muuta pitämään kansia kunnolla kiinni, joten ostin jostain kaupasta Saksassa silkkinauhaa ja sidoin kirjan sillä. T'ältä se näyttää nyt, kun se on ihan täysi.
Tästä tuli ihan sievä, vaikka itse sanonkin. Nyt voin vielä kirjan CampaAdriaan odottamaan ensi viikolla koittavaa lähtöä.
maanantai 19. helmikuuta 2024
Kevätsipuleitten uusi kevät
Kevätsipuli kuuluu keittiööni hyvin tiiviisti, se on tärkeä osa korealaista keittiötä, johon olen ollut kovin ihastunut pian parin vuoden ajan. En keksi mitään korealaista ruokaa, johon ei voisi kevätsipulia laittaa, makeisiin ehkä ei, mutta eipä niitä ole juuri tullut kokeiltuakaan. Eräässä K-draamasarjassa (joihin myöskin olen kovin ihastunut) työelämään palaava perheenäiti kasvatti kevätsipulia ruukussa ja leikkasi siitä aina ruokiin varren tai pari. Hän antoi kyllä sen ruukun sitten tapaamalleen miehelle, jota muistaakseni kutsuttiin sen jälkeen Herra Kevätsipuliksi.
No mutta, toisinaan saa kaupasta ostettua sellaisia kevätsipuleita, joiden juuriosaa ei ole leikattu pois. Ne säilyvät paremmin kuin sellaiset, joiden juuret on leikattu pois ja kun sen juuriosan tökkäisee multaan, saa sen kasvamaan uudeksi sipuliksi muutamassa viikossa. On kyllä ihan totta, että pelkässä vedessäkin sipuli alkaa kasvaa uudelleen, mutta mullassa paremmin. Ei siitä niin napakkaa ja pitkää tule uusintakierroksella, mutta etenkin väriä ja hentoa makua näistä kakkoskierroksen sipuleista saa. Kun sipuli on käytetty loppuun tai se pääsee kuivahtamaan, sen loput voi nyppäistä pois ja tilalle laittaa uuden juuren seuraavasta ostonipusta. Etenkin jos käytössä on kasvivalo, uusiokasvatus toimii ympäri vuoden. Kuvan sipulit on kuvattu joulukuussa noin kolmen viikon kasvatuksen jälkeen. Niistä on hieman vielä jäljellä, suurin osa syöty, muutama kuivahtanut ja uusia on jo kasvamassa.
Kun ostan juurellisen nipun kevätsipulia, käsittelen sen heti kotiin saavuttuani niin, että leikkaan irti juuriosan parin sentin korkeudelta ja laitan multaan (minä mitään laita, vaan Antti laittaa, hän on henkilökohtainen puutarhurini) ja vihreät varret leikkaan sen mittaisiin pätkiin, että ne mahtuvat lasiseen säilytysrasiaan. Astian pohjalle laitan palan talouspaperia ja ladon sipulinvarret kerroksittain ja väliin paperiarkki imemään kosteutta. Näin sipulit säilyvät parikin viikkoa, välillä vaihdan paperit kuiviin, jos ovat kovin kostuneet.
perjantai 16. helmikuuta 2024
Vitkuttelun aika on ohitse, parsimisen opettelua
Koska olen aika paha vitkuttelija ja huono aloittamaan, mutta hyvä keksimään tekosyitä, en tietenkään voinut aloittaa parsimista ilman parsinsientä. Olen etsiskellyt sellaista jo monta vuotta kirppareilta. Minusta sellaisia oli aiemmin useinkin kirppareilla myytävänä, muttei tietenkään sitten, kun olisin ostanut sellaisen. Ei myöskään myyjäisissä ja käsityökaupoissa ollut saatavilla parsinsientä, ainoastaan joitakin useita kymppejä maksavia löytyi joistakin verkkokaupoista enkä minä niin paljon halunnut parsia.
Jokunen aika sitten hoksasin, että onhan yhdellä käsityötarvikemerkillä myynnissä soma kärpässienen näköinen parsinsieni ja Antti otti ja tilasi minulle sellaisen. Nyt alkoi vitkutteluaika käydä vähiin. Siispä tarkastelin rikkinäisten sukkieni varastoa, että millä aloittaisin. En parhailla pitkillä villasukillani, sillä niiden pitäisi onnistua. Otin yhden parin tekokuituisia paksuja urheilusukkia ja kokeilin toisessa olevan reiän korjaamista.
Katsoin tietysti muutaman tutorialin aiheesta ja sitten kokeilemaan. No ei siitä kovin kaunis tullut, muttei sellainen kursimus, kuin joskus edellisellä pieleen menneellä kerralla. Tuota sukkaa voi vielä käyttää ja sehän tässä on tarkoitus. Myöhemmin kokeilen, kunhan olen hieman kerännyt rohkeutta, Antin hienojen pitkien villasukkien parsimista.
Ensin ommellaan reiän tai ohentuman ympärille kehä tai neliö tukemaan tulevaa parsintaa. En muista/tiedä oikeita ommelten tai pistojen nimiä. Alla olevassa kuvassa on jo toinen sukkapari työn alla, vaellussukka, johon oli ehtinyt tulla oikein reikäkin. Sidoin sukan puuvillanauhalla piukalle parsinsienen varren ympärille, jolloin paikkauskohta oli kireähköllä.
Reunustamisen jälkeen aloin tehdä pitkittäistä loimitusta, olettaisin että loimilanka olisi lähes oikea nimitys. Kun tein sen ensimmäisen kokeilun punaiseen sukkaan, tein loimen huonosti. Nyt harmaalla sukalla paremmin. Käytin kahta väriä loimeen.
Sitten alkoi varisinainen hankala osuus, langan ompeleminen loimilankojen alta ja päältä, sain kyllä aika monta kertaa purkaa. Etenkin tummansinisen langan kanssa sai olla tarkkana. Lopulta sukan reikä jäi kokonaan parsimuksen alle piiloon ja sain pääteltyä lankojen päät nurjalle puolelle.
Seuraavaksi kokeilin saman sukan kärjempänä olevan ohentuman paikkaamista. Käytin siihen pykäpistoa ja kolmea eri väriä. Aloitin noin sentin päästä ohentumapaikan reunoista ompelemalla ensin kehän ja sen jälkeen pykäpistoin aina uudella kierroksella kohti keskustaa. Kun koko ohentumakohta oli pykäpistojen peitossa päättelin kaikki langanpätkät nurjalle puolelle ja olin kutakuinkin tyytyväinen lopputulokseen.
sunnuntai 22. tammikuuta 2023
Viinipurkista kukkamaljakoksi
Eikä tarvita kuin sievyyssilmää viiniä ostaessa, valitaan semmoinen tetra, jonka kuviointi miellyttää ja uhraudutaan juomaan viini pois. Sitten leikataan purkin ylälaidan pois sen verran, että muodostuu sopivan korkuinen maljakko. Hain vielä ulkoa sopivan kokoisen kiven painoksi ja laitoin sen purkin pohjalle ja kukat siihen. Avot. Seuraavana päivänä leikkasin vielä vähän lisää purkin yläreunasta pois, kun tulppaanit alkoivat aueta.
lauantai 21. tammikuuta 2023
Riisivesi – hävikistä hyödyksi
Honeyjubu on suosikkejani korealaisista kotivlogeista, siinä oikein tarmokas, mutta rauhallinen kotirouva tekee ruokaa perheelleen ja siivoaa. Olen katsonut kaikki hänen videonsa ja monta juttua on tarttunut kokeiluun. Yksi niistä on riisivesi.
Riisi on yksi korealaisen keittiön peruspilareista. Jääkaappien alaosa on useassa kotikeittiössäkin pyhitetty riisille, siellä on suuri laatikko (kaksikin eri laaduille) pelkästään riisille. Melkein kaikkeen ruoanlaittoon riisi kuuluu tavalla tai toisella. Honeyjubu (hän ei tietääkseni kerro oikeaa nimeään vlogissa) kauhaisee aamuisin mittakupillisen tai kaksi riisiä vatiin ja aloittaa aamun toimet reippaasti klo 5. Hän pesee ensin riisin.
Olen jo oppinut aikoja sitten, että riisinpesussa ei ole kyse niinkään makuasioista, vaan siitä, että riisistä pestään pois tärkkelystä ja epäpuhtauksia. Myös riisinkeittämisvaiheessa pesty riisi kuohuu kattilassa tai riisinkeittimessä maltillisemmin ja sotkee vähemmän. Tärkkelyksen määrä on erilainen eri lajikkeissa ja varmaan sitä likaakin on eri määriä riippuen miten riisi on pakattu, missä ja minkä hintaisesta riisistä on kyse. Riisi pestään niin, että se mitataan suurenpuoleiseen kulhoon ja päälle lasketaan reilusti kylmää vettä. Riisiä kauhotaan käsin tai vispilöidään niin, että tärkkelys irtoaa. Ensimmäinen vesi kaadetaan kokonaan pois, siitä ei tehdä mitään askartelupaskarteluita, mutta toisesta vedestä alkaen harmaantunut lonkeroa muistuttava vesi otetaan talteen myöhempiä käyttöjä varten.
Minä keitän yleensä niin pienen erän riisiä kerrallaan, ettei siitä tule kovin paljon tärkkelysvettä, yhdestä mittakupillisesta vaihtelevaa valkoista pyöreää riisiä tulee litran verran toista ja kolmatta huuhteluvettä yhteensä. Tämmöisen satsin kaadoin lasipulloon ja laitoin jääkaappiin ja olin ihan honeyjubuna.
Etelä-korealainen kotitalousjumalattareni käyttää riisivettä huonekasvien kasteluun (päältäkasteluun) ja siivoamiseen. Minä luin muualta, että korealaiset käyttävät riisivettä hiustenhoitoon ja sitä minä kokeilin tänään. Mutta tein kaksi virhettä.
- virhe: täysi suurisuinen lasipullo on vaikea käyttää suihkussa märin käsin
- virhe: jääkaappikylmä riisivesi tai ylipäätään mikä hyvänsä liemi on sitten ihan järkyttävän kylmää
- otan vettä noin puoli litraa muoviseen kahvalliseen kannuun
- otan veden lämpenemään edes vähän jo hyvissä ajoin ennen kauneudenhoidollisia hommia
perjantai 13. tammikuuta 2023
No nyt kiiltää – tiskialtaan puunausta
Amerikkalaisen rouvan ja hänen vloginsa nimi ovat jo unohtuneet, mutta sen altaan kiillottamisen omaksuin häneltä poislukien päiväkohtaisen lilluveden. Kiillotin tänään altaan ja nyt taas tarvitaan kilolaseja keittiössä, ettei aivan häikäisty. Tässä hommassa avainasemassa on puhdistuskivi. Minulla ei aiemmin ollut kokemusta sellaisen käyttämisestä eikä muista tuotemerkeistä kuin Universal Stone. Ostin sellaisen melkein vuosi sitten ja olen kiillottanut sillä tiskialtaan kymmenkunta kertaa, vasta aivan pieni kuoppa on tullut sylinterin muotoiseen puhdistuskiveen. Sitä hangataan pakkauksessa mukana tulevalla karkealla sienellä, joka on ensin kasteltu. Sitten puhdistettava kohde (kannattaa lukea ohjeesta millaisille pinnoille puhdistuskivi sopii) hangataan pienen vesimäärän kanssa puhtaaksi. Kun aloittaa muilla tavoin puhdistetun altaan kiillottamista, ei tulos ole ensimmäisen kerran jälkeen vielä paras. Teräksen altaan pintaan kertyy yhtä jos toista ja jos sitä on puhdistettu patapata-tyyppisillä karkeilla hankausvilloilla (kuten minä olen tehnyt x vuotta) on pintaan tullut naarmuja, jotka oikein imevät likaa itseensä.
Muutaman kiillotuskerran jälkeen allas alkaa olla jo melkoisen kiiltävä. Sieneen pitää saada kunnolla vaahtoavaa puhdistusainetta ja altaan pinta huudellaan oikein huolellisesti ja lopuksi pinta kuivataan. Siitä tulee muuten kilpajuoksu perheenjäsenten kanssa, kun joku käyttää allasta ja jatkaa muualle, huomaan kipaisevani aina välissä kuivaamaan altaan uudelleen pisaroiden poistamiseksi ja kiillon säilyttämiseksi. En sentään vaadi muita puunaamaan allasta samaan tapaan joka käytön jälkeen.
Käytön jälkeen puhdistukiven ja hankaussienen täytyy antaa kuivua hyvin. Minun kansainvälinen kiveni ei ole homehtunut tai mitenkään pehmennyt tai mennyt pilalla. Luin sellaisia pelotteluita netistä ennen puhdistuskiven ostamista. Aina löytyy niitä, joitten mielestä joku hyväksi kehuttu tuote onkin ihan peestä.