Näkyvää paikkausta – pyjamahousut kuntoon

Nythän pääsi käymään niin, että Antin pyjamahousujen lahkeesta oli jollain ilveellä mennyt varvas läpi. Tuumin pari viikkoa millä konstin korjaisin housut, ensin piti tietysti tutkia onko kangas kaikkiaan tiensä päässä. Ei nimittäin ole kivaa, jos tekee korjauksen kaikkensa antaen ja seuraavalla käytöllä on joku uusi kohta mennyt rikki. Tässä allaolevassa kuvassa on lähtötilanne. Kangas oli rikki noin 10 sentin mitalta. 

Ensin olin sitä mieltä, että kursin vain ratkeaman kasaan, mutta päädyin sitten kuitenkin paikkakankaan käyttämiseen. Leikkelin muutama viikko sitten yhden tyynyliinan siivousräteiksi, mutta niitä ei ole tullut ihan kaikkia vielä käytettyä. Otin yhden palasen ja leikkasin siitä sopivan suikaleen. 

Lankana käytin sashikolankaa, ostin sitä aika monta vuotta sitten, talvella 2019, kun kiinnostuin sashikosta, joka on japanilaista kirjailua. Se on hyvin säänneltyä ja hienoa, enkä ollenkaan osaa sitä, kunhan vain käytän sen tekniikkaa parhaani mukaan ja oikeanlaista lankaa. Kun kaivoin sashikolangat esille, tuli mieleeni se yksi viikonlopun hiljainen työvuoro joulun alla vuonna 2019. Tein tyttöhameeni korjaustoimia (se on yhä kesken) ja entinen kollega tuli moikkaamaan minua. Olin juuri sotkenut lankavyyhdin aika pahasti ja koitin sitä selvitellä. Nyt kun näin sen paperipalan ympärille käärimäni langan muistin, että näin silloin viimeisen kerran tuon ystäväni. Enää häntä ei voi tavata kuin käymällä hänen haudallaan. 

Leikkasin tyynyliinakangasta sopivan suikaleen ja laitoin sen nuppineuloilla housunlahkeen rikkinäisen paikan päälle. Otin moniväristä lankaa noin 60 cm pätkän ja teräväkärkisen parsinneulan. En käyttänyt sashikoneulaa, koska en löytänyt sellaista, vaikka minulla on sellaisiakin. Aloin tehdä pistoja paikkakankaan raitoja pitkin, aina hieman molempien reunojen yli. Kun pääsin lahkeen reiän kohdalle, olin mahdollisimman tarkka, että ompelisin tasaisesti. Ompelin ensin lyhyemmän suunnan ja päästyäni koko paikkapalan toiseen päähän, vaihdoin suuntaa ja ompelin pitemmän suunnankin kauttaaltaan. Lopuksi päättelin kaikki lankojen päät joko solmuilla tai luottelemalla päitä ompelusten sekaan. 

Minusta tästä tuli aika kiva paikkaus. Housujen omistajakin ilahtui siitä, että korjaus on valmis. Näkyvä paikkaaminen kelpasi ainakin tässä kohden hänellekin. Minulla meni tähän työhön noin kolme tuntia ja käytin siihen aikaa aivan hyvillä mielin. Hitaan ompelun ajatus on tässä oleellinen, on hyvä ajatellakin, ettei se haittaa, että työhön kuluu aikaa. Sitähän minulla on. Ja viimeistely ja päättely, jotka yleensä ovat tylsiä ja vastenmielisiä, kannattaa myös tehdä niin huolella kuin mahdollista.

Matkapäiväkirjan vyö kasvunvaralla

Olen jo todella kauan kirjoitellut matkoilla päiväkirjaa, etenkin kun lapset olivat pieniä. Sitten CampaSimpukka-blogin ja myöhemmin Instagramin  siirtyi matkamuistelu joksikin aikaa pelkästään sähköiseen muotoon. Kun vuonna 2022 pääsimme viimein koronan laannuttua riittävästi ulkomaille vuonna 2019 hankitulla matkailuautolla, aloin taas kirjoittaa matkapäiväkirjaa ihan perinteisesti käsin kirjaan. Ensimmäisellä reissulla 2022 en vielä ollut kirjaa hoksannut hankkia, mutta saman vuoden syysreissulla sellainen oli jo valmiina Saksasta ostettuna. 

Saksalaisen karavaanarit ilmeisesti tykkäävät kovasti pitää lokikirjaa ja heikäläisistä kirjakaupoista löytyy monenmoista kirjaa. Minulla on yksi kotimaan matkoja varten nyt vähän aloitettuna ja kolmas ulkomaan reissuja varten nyt valmiina, kun seuraava reissu alkaa pian. Ranskasta en ole löytänyt yhtään matkapäiväkirjaa, ranskalaiset ovat varmaan vähän vähemmän järjestelmällisiä tai heitä ei kiinnosta muisteluiden kirjoittelu. Sekin on ihan hyvä. 

Edellisessa kirjassa oli kiva sivut, mutta aloin hyvin nopeasti täyttää sitä melko soveltuvin osin, sillä pitkillä reissuilla yksi kirja ei kauan riittäisi. Täytän nyt yhden aukeaman yhtä leiripaikkaa kohden. Joten jos olemme vain yhden yön, saa se koko aukeaman, pitemmillä viipymillä jaan aukeaman koko viipymän kesken. Välillä on asiaa enemmän, välillä vähemmän. Mukaan liimaan pääsylippuja, ostoskuitteja, esitteitä ja muuta kivaa muistuttamaan myöhemmin reissun vaiheista. Tästä lappusten liimailusta johtuu, että Logbuch, kuten saksalaiset sanovat, lihoo huomattavasti ennen kuin tulee täyteen. Viimeisimmässä ei ollut mitään kumilankaa tai muuta pitämään kansia kunnolla kiinni, joten ostin jostain kaupasta Saksassa silkkinauhaa ja sidoin kirjan sillä. T'ältä se näyttää nyt, kun se on ihan täysi. 

Uusi kirja on jo odottamassa, ostin sen Bremenistä viime syksynä ja tykkään sen ulkonäöstä paljon, kannessa on aukko ja siitä kurkistamaan voi laittaa halutessaan oman kulkineensa kuvan. Ja mehän tietty halusimme. Antti askarteli kuvan minulle siihen ja hän vakuutti, ettei se ollut helppoa. Osaan sen verran campingsaksaa, että osaan täyttää kirjan kutakuinkin oikein ja kukapa sitä tulisi ratsaamaan, jos kirjoitan säätilasta sille kohtaa mihin kuuluisi laittaa ajetut kilometrit?

Tässäkään kirjassa ei ole kuminauhaa, joten askartelin siihen tänään vyön ja koska tiedän, että tämäkin tulee pulskistumaan, tein siihen kasvunvaraa. Ei siis ole vyönkiristäminen edessä, vaan päinvastoin. Käytin tämän tilkkulaatikkoni aarteita, palan kukallista kankasta ja nappirasiasta kolme nappia. Ompelin pienen pätkän vyötä ja tein siihen toiseen päähän napinreiän. En ole tehnyt napinläpiä ompelukoneella varmaan 30 vuoteen, mutta osasin sentään muutaman eikun jälkeen kohdistaa napinläven oikeaan kohtaan. Sitten ompelin toiseen päähän kolme nappia, ensimmäinen on käytössä nyt, kun kirja on tuore. Myöhemmin otan käyttöön toisen tai jopa kolmannen napin, jos tarvitsee ja voin ommella ne eri kohtiin reissun päällä, jos kohdistaminen ei onnistunut ihan nappiin (pun intented). 

Tästä tuli ihan sievä, vaikka itse sanonkin. Nyt voin vielä kirjan CampaAdriaan odottamaan ensi viikolla koittavaa lähtöä. 

Kevätsipuleitten uusi kevät

Kevätsipuli kuuluu keittiööni hyvin tiiviisti, se on tärkeä osa korealaista keittiötä, johon olen ollut kovin ihastunut pian parin vuoden ajan. En keksi mitään korealaista ruokaa, johon ei voisi kevätsipulia laittaa, makeisiin ehkä ei, mutta eipä niitä ole juuri tullut kokeiltuakaan. Eräässä K-draamasarjassa (joihin myöskin olen kovin ihastunut) työelämään palaava perheenäiti kasvatti kevätsipulia ruukussa ja leikkasi siitä aina ruokiin varren tai pari. Hän antoi kyllä sen ruukun sitten tapaamalleen miehelle, jota muistaakseni kutsuttiin sen jälkeen Herra Kevätsipuliksi. 

No mutta, toisinaan saa kaupasta ostettua sellaisia kevätsipuleita, joiden juuriosaa ei ole leikattu pois. Ne säilyvät paremmin kuin sellaiset, joiden juuret on leikattu pois ja kun sen juuriosan tökkäisee multaan, saa sen kasvamaan uudeksi sipuliksi muutamassa viikossa. On kyllä ihan totta, että pelkässä vedessäkin sipuli alkaa kasvaa uudelleen, mutta mullassa paremmin. Ei siitä niin napakkaa ja pitkää tule uusintakierroksella, mutta etenkin väriä ja hentoa makua näistä kakkoskierroksen sipuleista saa. Kun sipuli on käytetty loppuun tai se pääsee kuivahtamaan, sen loput voi nyppäistä pois ja tilalle laittaa uuden juuren seuraavasta ostonipusta. Etenkin jos käytössä on kasvivalo, uusiokasvatus toimii ympäri vuoden. Kuvan sipulit on kuvattu joulukuussa noin kolmen viikon kasvatuksen jälkeen. Niistä on hieman vielä jäljellä, suurin osa syöty, muutama kuivahtanut ja uusia on jo kasvamassa. 

Kun ostan juurellisen nipun kevätsipulia, käsittelen sen heti kotiin saavuttuani niin, että leikkaan irti juuriosan parin sentin korkeudelta ja laitan multaan (minä mitään laita, vaan Antti laittaa, hän on henkilökohtainen puutarhurini) ja vihreät varret leikkaan sen mittaisiin pätkiin, että ne mahtuvat lasiseen säilytysrasiaan. Astian pohjalle laitan palan talouspaperia ja ladon sipulinvarret kerroksittain ja väliin paperiarkki imemään kosteutta. Näin sipulit säilyvät parikin viikkoa, välillä vaihdan paperit kuiviin, jos ovat kovin kostuneet. 

Vitkuttelun aika on ohitse, parsimisen opettelua

Aiemmin olin sitä mieltä, ettei haittaa vaikka varpaita vähän palelee, kuljin sukitta yli puolet vuodesta ja siksi minulla oli paljon ehjiä sukkia. Villasukatkin kestivät käytössä hyvinä monia vuosia. Mutta sitten tuli kylmä talvi ja pörssisähkön kallis hinta ja minulla on ollut sukat jalassa ihan kaikenaikaa, välillä paritkin. Niinpä alkoi sukkia myös kulua, reikiä alkoi ilmaantua myös rakkaisiin villasukkiini. Aiemmin, kun niin kävi muutaman vuoden välein, äiti tuli hätiin ja parsi sukkani, mutta nyt minusta on tuntunut jo jonkin aikaa, että minun pitäisi kyllä osata itsekin. 

Koska olen aika paha vitkuttelija ja huono aloittamaan, mutta hyvä keksimään tekosyitä, en tietenkään voinut aloittaa parsimista ilman parsinsientä. Olen etsiskellyt sellaista jo monta vuotta kirppareilta. Minusta sellaisia oli aiemmin useinkin kirppareilla myytävänä, muttei tietenkään sitten, kun olisin ostanut sellaisen. Ei myöskään myyjäisissä ja käsityökaupoissa ollut saatavilla parsinsientä, ainoastaan joitakin useita kymppejä maksavia löytyi joistakin verkkokaupoista enkä minä niin paljon halunnut parsia. 

Jokunen aika sitten hoksasin, että onhan yhdellä käsityötarvikemerkillä myynnissä soma kärpässienen näköinen parsinsieni ja Antti otti ja tilasi minulle sellaisen. Nyt alkoi vitkutteluaika käydä vähiin. Siispä tarkastelin rikkinäisten sukkieni varastoa, että millä aloittaisin. En parhailla pitkillä villasukillani, sillä niiden pitäisi onnistua. Otin yhden parin tekokuituisia paksuja urheilusukkia ja kokeilin toisessa olevan reiän korjaamista. 

Katsoin tietysti muutaman tutorialin aiheesta ja sitten kokeilemaan. No ei siitä kovin kaunis tullut, muttei sellainen kursimus, kuin joskus edellisellä pieleen menneellä kerralla. Tuota sukkaa voi vielä käyttää ja sehän tässä on tarkoitus. Myöhemmin kokeilen, kunhan olen hieman kerännyt rohkeutta, Antin hienojen pitkien villasukkien parsimista.

Onhan tuo aika säälittävä nykerrys :D

Idea on siis laittaa se sievä parsinsieni sukan sisälle ja kiristää sukkaa sen verran, että kulunut kohta tai suoranainen reikä on piukalla. Parsimiseen käytetään ohuempaa lankaa kuin mitä sukkaan on käytetty (villasukkien kohdalla, muitten kohdalla melko ohutta lankaa ylipäätään). Jos ohuempaa ei meinaa olla käsillä, voi villalankaa ohentaa ottamalla siitä säikeen tai kaksi pois. Pitää ensin suoristella ohennettua lankaa jonkunverran, ettei se mene kierteelle. Neula voi olla joko terävä- tai tylppäkärkinen, makuasia. Neulan paksuus ja neulansilmän suuruus riippuu silmälasien voimakkuuksista, on hyvä nähdä neulansilmä. En vielä yleensä tarvitse silmälaseja, mutta tässä hommassa huomasin tarvitsevani. 

Ensin ommellaan reiän tai ohentuman ympärille kehä tai neliö tukemaan tulevaa parsintaa. En muista/tiedä oikeita ommelten tai pistojen nimiä. Alla olevassa kuvassa on jo toinen sukkapari työn alla, vaellussukka, johon oli ehtinyt tulla oikein reikäkin. Sidoin sukan puuvillanauhalla piukalle parsinsienen varren ympärille, jolloin paikkauskohta oli kireähköllä.

Reunustamisen jälkeen aloin tehdä pitkittäistä loimitusta, olettaisin että loimilanka olisi lähes oikea nimitys. Kun tein sen ensimmäisen kokeilun punaiseen sukkaan, tein loimen huonosti. Nyt harmaalla sukalla paremmin. Käytin kahta väriä loimeen.

Sitten alkoi varisinainen hankala osuus, langan ompeleminen loimilankojen alta ja päältä, sain kyllä aika monta kertaa purkaa. Etenkin tummansinisen langan kanssa sai olla tarkkana. Lopulta sukan reikä jäi kokonaan parsimuksen alle piiloon ja sain pääteltyä lankojen päät nurjalle puolelle. 

Seuraavaksi kokeilin saman sukan kärjempänä olevan ohentuman paikkaamista. Käytin siihen pykäpistoa ja kolmea eri väriä. Aloitin noin sentin päästä ohentumapaikan reunoista ompelemalla ensin kehän ja sen jälkeen pykäpistoin aina uudella kierroksella kohti keskustaa. Kun koko ohentumakohta oli pykäpistojen peitossa päättelin kaikki langanpätkät nurjalle puolelle ja olin kutakuinkin tyytyväinen lopputulokseen. 

Huomenna parsin toisen sukan kaksi ohentumakohtaa ja sitten sukat pääsevät taas käyttöön.  

Ja niin teinkin, käytin toisen sukan kahteen ohentumakohtaan ketjusilmukoita ja kolmea eri väriä. Ompelin ketjusilmukoita vapaalla kädellä noin 1,5 sentin päästä ohentumista ja siitä tuli tämmöinen ameeba. Pitää hieman parantaa lankatekniikkaa värienvaihdon yhteydessä, tuli kauheasti langanpäitä pääteltäviksi ja melkein kaikki viitsin vielä päätellä minuksi suurella huolellisuudella. Paikkauksesta tuli mukavan sileä ja pehmeä, en usko, että se vaikuttaa sukan käyttömukavuuteen. Mutta senpä näkee, kun pian puen sukat entistä ehompina jalkoihini. Tässä jälkimmäisessä parsimuksessa kului aikaa melkein kolme tuntia, katsoin samaan aikaan toisella silmällä snookeria. Pitää myös ostaa parempia parsinneuloja, pitempiä ja tylppäpäisiä. Eikä se haittaa jos neulansilmäkin on vähän isompi, mahtuu se kameli paremmin siitä sujahtamaan.