keskiviikko 23. marraskuuta 2022

Pieniä siivoustöitä


Siivoaminen ei ole koskaan ollut lempihommaani, mutta pakkohan sitä joskus on  tehdä. Mielelläni kyllä katson, kun muut siivoavat. Etenkin etelä-korealaiset siivoamiseen (ja ruoanlaittoon) keskittyvät Youtube-kanavat ovat mieluisia. Sisareni tutustutti minut niihin viime keväänä ja nykyään seuraan muutamaa kanavaa aktiivisesti. 

Olen poiminut kanavilta vinkkejä pieniin siivoustöihin, joita varten ei tarvitse edes kääriä hihoja, pikkujuttuja, joita teen ohimennessä, muiden hommien ohella. Yksi mieluisa on sitruunan ja muiden sitrushedelmien loppukäyttö ennen kompostointia. 

Eilen tein korealaista sitruunasiirappia ja sitrusten viipaloinnista jäi pienet hedelmien kannat. Laitoin ne mikron kestävään kuppiin ja käytin niitä mikrossa täydellä teholla minuutin. Annoin uunin luukun olla kiinni muutamia minuutteja senkin jälkeen vielä. Sitten pyyhin uunin sisustan ja luukun, sitruskuorista oli höyrystynyt hyvää tuoksua ja kosteutta ja uunissa olleet tahrat lähtivät helposti. Ei meillä tosin koskaan ole mikro ollutkaan saastaisessa kunnossa. 

Muutenkin käytän sitruunaa paljon, kun olen puristanut mehua puolikkaista tai lohkoista, hankaan niillä tiskiallasta ja huuhtelen altaan. Raikastuu mukavasti ja lopulta kompostikupissakin sitrusjämät tuoksuvat hyvältä, jos ei juuri satu olemaan juoksutusta kompostille. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti